hei rakkaat lukijat

Anteeksi hiljaiseloni. Niin paljon on tapahtunut. Kirjoitan taas pidemmän postauksen kun koiranhoito-ja muilta kiireiltäni ehdin. Älkää hävitkö! ;)

Ja me juostaisiin paljain jaloin, pelloilla, sua kissankelloilla kutittaisin

Mä olen niin sanaton, olenko se tosiaan minä jolla on cockerspanielin pentu jo neljättä päivää? Mä rakastan sitä. Muistan kun hymyilin. Ja niin myös tänään.

Sillä mä elän

Mä en ole psykoottinen

enkä dissosiaatiossa

ENÄÄ.

Kiitos lääkkeiden.

Ja mä kuuntelen sitä kappaletta

yhä uudestaan yhä uudestaan

ja mä tunnen kuinka mä elän.

Olen elossa, olen elossa!

Mihin tää johtaa?

Jonnekin muualle kuin Kuoleman maahan.

Viime kesänä ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä

en olisi ollut niin varma.

Mä meikkaan mun silmät ja tupeeraan hiukset.

Ihan omaksi iloksi.

Ihan kuin muka olisin menossa jonnekin,

haha, en mä ole, mutta joku kerta vielä olen,

sillä mä elän, mä elän!

Ainiin, ja mä söin äskön valtavan mokkapalan, joita tein eilen kotikotona.

NAM!

Äiti

Äiti, tämä teksti on sinulle.

Kirjoitan tätä lämmin tunne sydämessäni. Sinä olet joutunut seuraamaan tyttäresi sairausvuosia hyvin läheltä, kuten silloin, kun olin juhannuslomalla suljetulta osastolta juhannuksena 2009, ja pilasin koko perheemme juhannuksen, kun jouduit siivoamaan verilammikot mökkimme vessan lattialta, isäni huutaessa samalla minulle hyvin vihaisena

Olen tehnyt sairauteni vuoksi asioita joita ette varmaankaan isäni kanssa voi ikinä unohtaa. Mutta olette isäni kanssa kuluneen vuoden aikana myös päässeet seuraamaan nousuani syvimmästä kuopasta jossa olen ikinä ollut. Äiti, se viime kesä, se oli johtaa tyttäresi hautajaisiin, mutta äiti, sait pitää tyttäresi ja sinun ja isän rakkaudenosoitukset pitivät minut hengissä, ja vaikka kuntoutuminen on ollut välillä kuoppaista ja tuskaista ja itkua täynnä, niin olen niiden kyynelten myötä noussut ylös, ja matkalla kohti uutta elämää.

Äiti, rakastan sinua, ja tietenkin myös isää, mutta äitienpäivän kunniaksi omistan tämän tekstin sinulle. Äiti, tämä kotilomaviikonloppu on vasta puolivälissä ja huomennahan varsinainen äitienpäivä on, mutta äiti, eilen kun katsoimme olohuoneessa kolmen koiran ja isän kanssa Suomen peliä, haluaisin säilyttää sen tunteen sydämessäni ikuisesti, ilta rakkaiden kanssa, voiko parempaa toivoa? Äiti, rakastan sinua. Aina.

Mä uskon parempaan ja siks laulan mun laulua

Mun ensiesiintyminen täällä kuntoutusasumisyksikössä. Huilu+kitara+laulu ja musta oli niin mahtava esiintyä talon väelle. Vähän jännitti mutta se kuuluu asiaan ja esiintyminen meni hyvin ja oli ihan mieletön fiilis sen jälkeen! Mä olen huilistityttö ja rakastan mun soitinta yli kaiken. 15 vuotta soittamista takana ja monta edessä. Esiintymisen jälkeen tupakilla takapihalla muutaman asukkaan kanssa ja jälleen kerran sain huomata kuinka upea porukka meillä on täällä.

Eilen meillä oli pieni palaveri omahoitajien kanssa ja he tulivat asuntooni. Minulla on sellanen tapa että kaikki kuiva-aineet keittiössäni ovat tasojen päällä, ja kaapit ammottavat tyhjyttään. Sattui eilen sitten kaikki kaapit olemaan auki ja naurettiin kuinka hassu tapa mulla on, mutta se nyt vaan on kotoisampaa kun kaikki tavarat keittiössä ovat käden ulottuvilla.

Omahoitajani silmissä olivat kyyneleet kun hän sanoi: "Pia, sä olet niin urhea tyttö" Sanoi hän vaikka mitä muutakin mutta en kuullut, niin hämmentynyt olin, mutta se hetki oli ikimuistoinen.

Oli meillä eilen rentoutusryhmääkin jokaviikkoiseen tapaan, oltiin tälläkertaa kajakkimatkalla ja rantauduttiin mielikuvissa saareen jossa oli mökki, jonka ovessa luki nimeni.

Nautiskelin eilen Classsic-jäätelöä ja ei ahdistanut lainkaan.

Hyvä anoreksia

Hyvä anoreksia, kuinka saatoit tulla elämääni? Okei, ilman sinua en olisi ikinä kasvanut näin paljoa henkisesti, mutta tiedätkö, anoreksia, nämä ovat hyvästit. Olen päättänyt sanoa sinulle hei hei, minulla on uusi elämä, ilman sinua. Vielä kerran tulit, ja veit minulta x kiloa,mutta tiedätkö, anoreksia, että minä en enää tottele käskyjäsi lähteä lenkille ja jättää leipiä syömättä. Minulle on tulossa koiranpentu, eikä minulla ole enää syytä kuunnella käskyjäsi, minä saan joitakin kiloja lisää painoa, vaikka huutaisit kuinka, että se on väärin, mutta se ei ole väärin, ne kilot vievät minua kohti elämää ilman sinua. Sinä olet estänyt minua viisi vuotta elämästä, ja nyt on aika heittää sinut ulos elämästäni. Minua ei enää ahdista, että söin tänään viidensadan kilokalorin kerma-pekoniruukun, tai että viikonloppuna söin huoltoaseman noutopöydässä yhtä paljon kuin isäni. Annoksessani oli toistakymmnentä lihapullaa, mutta minulla oli nälkä, ja hyvällä omallatunnolla söin vatsani täyteen. Tiedätkö, anoreksia, että seuraavaksi kun lähden lenkille, on syynä se, että vien koirani asioilleen, eikä se, että kuluttaisin kaloreita pois. Minulla on uusi elämä,ja seuraavaan päätän kirjeeni: Anoreksia, älä ikinä enää tule takaisin.

Minä tein päätöksen

"Rakastatteko te mua vielä vaikken menekään pääsykokeisiin?", kysyin isältäni. Päivää myöhemmin sain omahoitajani kyyneliin kun kerroin kysyneeni tätä kysymystä isältäni. "Pia, me tuetaan sua mitä sitten päätitkin", isä vastasi. Mä luulin jo olevani tarpeeksi vahvoilla hakemaan kouluun. Stressi vei mut kuitenkin niin vaikeaan masennustilaan että en enää kestänyt sitä. Mun oli pakko luopua pääsykokeisiin menemisestä. Mä mietin sitä päätöstä pitkään. Mutta kun vaikeat päivät hienosta syömistsempistä huolimatta jatkuivat(kyllä, olen onnistunut kasvattamaan ruokamääriä ja vähentänyt hieman liikuntaa), niin mun oli pakko alkaa miettiä syitä miksi mulla oli niin helvetin paha olla. Sitten mä tajusin millaisessa stressitilassa elin. Oloni oli sekoittunutta syvää masennusta, ahdistusta, ja elin vain pääsykokeita miettien. Ja sitten mä tein päätöksen. Lopulta itkuisten ja synkkien päivien päätteeksi koitti ensimmäinen helpottava päivä, kun olin päättänyt että en mene pääsykokeisiin. Olin yliarvioinut voimavarani. Minä en ollut vielä valmis jaksamaan niin suurta stressiä. Minä keskityn nyt tulevaan koiraani(joka tulee kahden viikon päästä), ja näillä näkymin ilmoittaudun avoimeen ammattikorkeakouluun syksyllä opiskelemaan sairaanhoitajan perustutkinnon kursseja.